Aikuisten sporttiripari uransa päättäneille urheilijoille Kisakalliossa 9.-11.11. - ilmoittautuminen alkanut!

Suomen Jääkiekkoliitto järjestää yhdessä kirkkohallituksen ja Haagan seurakunnan kanssa nykyisille ja entisille kilpaurheilijoille tarkoitetun aikuissporttiriparin Karjala-turnauksen yhteydessä 9.-11.11.18.

Rippikoulupaikkana toimii pääsääntöisesti Kisakallion urheiluopisto. Viikonlopun aikana liikutaan, saunotaan, ihmetellään elämää, käydään Hartwallilla Leijonien matsissa ja vieraillaan kirkon työn kannalta kiinnostavissa paikoissa (mahdollisesti esim. Helsingin vankila ja hautausmaan kappeli). Konfirmaatiota vietetään su 11.11. alkuiltapäivästä ja rippikoulutodistukset jaetaan saman päivän loppuiltapäivän Suomi-Ruotsi –ottelun yhteydessä.

Ajatuksena on, että rippikouluryhmä voisi toimia samalla vertaisryhmänä, jossa voi jakaa ja keskustella esim. uran taitekohtiin, kuten uran päättymiseen liittyvistä iloista, toiveista ja peloista. Rippikoulu ja konfirmaatio antavat mm. oikeuden toimia kummina, äänestää seurakuntavaaleissa ja solmia avioliiton kirkollisesti. Rippikouluun voi osallistua myös kertaajana (tyyliin "rippikoulu 2.0."). Rippikouluun voi osallistua, vaikka ei olisi kirkon jäsen ja vaikka ei kirkon jäseneksi liittyisikään.

Aikuissporttiripari ei maksa osallistujille mitään. Näin Suomen Jääkiekkoliitto ja ev.lut. kirkko haluavat tukea urheilijoiden elämää ja kertoa, että kilpaurheilu on tunnustettu, tärkeä ja arvokas tapaa elää elämää.

Aikuissporttiriparin isosina toimivat entinen olympiaedustajamme ja Suomen urheiluliiton valmennus- ja koulutuspäällikkö (v. 1974-1984) Antti Lanamäki ja juuri ammattikiekkouransa Norjassa päättänyt Timo Kuuluvainen. Niin ikään entinen ammattikiekkoilija ja vuoden 2017 urheilukirjan kirjoittanut Tommi Kovanen on mukana rippikoulun kertaajana.

Aikuissporttiripari järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja paikkoja on rajoitettu määrä. Nyt on siis tuhannen taalan paikka laittaa verkko heilumaan ja viettää viikonloppu rippikoulumaailmassa ja tavata eri lajien edustajia! Ilmoittautuminen alkaa heti ja päättyy, kun ryhmä on täynnä, viimeistään 15.10. Ilmoittautumiset osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Uutista saa jakaa eteenpäin omissa verkostoissa - toiveena on, että se myös tavoittaisi urheilijat mahdollisimman laajasti.

Pitkästä ja kuumasta kesästä iloiten sporttiriparin vastuupapit,
Sami Lahtinen & Jari Pulkkinen


Sami Lahtinen  (Haagan seurakunta): 040 724 7129 & Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.                    
Jari Pulkkinen (asiantuntija, Kirkkohallitus): 040 688 1467 & Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Olet nyt

Etsi sivustolta