Henna Malmberg

Henna Malmberg

tiistai, 01 joulukuu 2020 21:32

Jääkiekkoliitto aloittaa YT-neuvottelut

Suomen Jääkiekkoliitto aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

- Koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan vuoksi Jääkiekkoliiton edellytykset tarjota työtä on tilapäisesti ja olennaisesti vähentynyt, jonka vuoksi työnantaja harkitsee lomautuksia. Lisäksi pandemian johdosta työnantajan taloudellinen tila on olennaisesti heikentynyt, ja riskit talouden edelleen heikentymisestä ovat merkittäviä, toimitusjohtaja Matti Nurminen kertoo.

YT-neuvottelut koskevat koko henkilöstöä ja ne voivat johtaa enintään 90 päivän lomautuksiin 30.6.2021 mennessä.   

Yhteistoimintaneuvottelut käynnistetään välittömästi ja toimenpiteistä tiedotetaan neuvottelujen päätyttyä.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on tänään julkaissut torstaina 26.11. tekemänsä päätökset alueellisten rajoitusten ja suositusten suhteen.

Suomen Jääkiekkoliiton koronaryhmä on päätösten julkistamisen jälkeen päättänyt, että niissä sarjoissa, jotka päättyvät ennen joulutaukoa, perutaan tästä hetkestä alkaen kaikki ottelut, joissa osapuolena on HUS:n alueella toimiva seura. Sarjoissa, jotka jatkuvat koko kauden, syyskauden loput ottelut siirretään kevätkaudelle.

Päätös ei koske miesten Mestistä eikä Naisten Liigaa.

Vaikka pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätös ei suoraan koske koko HUS:n aluetta, on Jääkiekkoliiton koronaryhmä päättänyt näistä toimista koskien koko HUS:n aluetta. Tähän päädyttiin, koska lähes kaikissa otteluissa jompikumpi joukkueista on pääkaupunkiseudun alueeelta.

Muiden sairaanhoitopiirien alueilla noudatetaan kullakin alueella voimassa olevia viranomaispäätöksiä ja -suosituksia. Niiden muuttuessa reagoimme niihin vastaavasti mahdollisemman pikaisella aikataululla.

Viimeisten 15 vuoden ajan Mikkelin Juniori-Jukureissa valmennuspäällikkönä työskennellyt 42-vuotias liikunnanohjaaja (YAMK) Ville Suovalkama on valittu aluevalmentajaksi Suomen Jääkiekkoliittoon. Hän seuraa tehtävässään Pohjoisen alueen aluepäälliköksi siirtynyttä Ville Kohoa.

Suovalkama työskenteli kaudella 2016-17 valmennuspäällikön toimensa ohella vt. aluevalmentajana Kymi-Saimaan alueella. Lisäksi hän on toiminut kouluttajana Jääkiekkoliiton 1.-tason ja Leijona-kiekkokoulun koulutuksissa sekä ollut jäsenenä useamman vuoden ajan mm. Jääkiekkoliiton valtakunnallisessa juniorikiekkovaliokunnassa ja Kymi-Saimaan alueen valmennus- ja kilpailuvaliokunnissa.

Suovalkama on toiminut aiemman työnsä ohessa eri rooleissa Etelä-Savon urheiluakatemiassa. Hänet on koulutettu Jääkiekkoliiton ja Suomen Valmentajien koulutuksella mentorivalmentajaksi. Hän suoritti Jääkiekkoliiton ja Suomen Urheiluopiston järjestämän valmennuspäällikkökoulutuksen ja -tutkinnon kaudella 2007-08.

Ville Suovalkaman toimi kohdistuu Jyvässeudun ja Etelä-Savon seurayhteisöihin. Hän aloittaa virallisesti työnsä 1.1.2021, mutta tutustuu toimintakenttäänsä vielä ennen joulua.

Lisätietoa:
Juniori- ja seuratoimintajohtaja Turkka Tervomaa, p. 050-369 5113

Seuroilla on nyt mahdollisuus saada seuratukea lasten ja nuorten toimintaan ja monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen!

OKM:n seuratukien hakuaika päättyy perjantaina 18.12. - haettava summa on tänä vuonna 2 500–25 000 euroa.

Alle kokosimme ideoita siitä, mihin tarkoituksiin tulea voi hakea. Artikkelin alareunasta löytyvät ohjeet tuen hakemiseen.


Mihin voisimme hakea tukea?

Seuratuen avulla:

  • Voidaan kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa.
  • Voidaan vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.
  • Voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.
  • Muutoksena aiempaan hakuun mukana on vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen tarkoitettua osa.

Tutustu alla olevan kuvan avulla tulevaisuuden jääkiekkoseuran seurapolkuun ja arvioi oman seurasi palvelutarjotin. Mitä osa-aluetta voisitte seurassanne tai useamman seuran yhteishankkeena (esim. sateenvarjoseurat) lähteä systemaattisesti ja tuetusti kehittämään?

Esimerkiksi, voisitteko:

  • Lisätä lasten harrastusmääriä ja/tai -ryhmiä seurassa  => Leijona-kiekkokoulun/ Luistelukoulun/Urheilukoulun kehittäminen
  • Lisätä nuorten harrastusmääriä ja/tai -ryhmiä seurassa ja mahdollistaa syrjäytymisvarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa  => Easy Hockey toiminnan kehittäminen esim. Leijona Kaverilätkä tai Leijona Kaveriliiga (alueellisia pelitällien, turnauksien tai sarjatoiminnan suunnittelu, kehittäminen ja organisointi), Pipolätkä-toiminnan kehittäminen
  • Edistää koulupäivän yhteydessä tapahtuvaa liikuntaa seuratoiminnan avulla => Leijona-koulukiekko
  • Edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan mahdollisuuksia => Erityistä tukea tarvitsevien toiminnan ja tyttökiekon kehittäminen
  • Edistää koko perheen liikkumista => Perheluistelun kehittäminen
  • Ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamisesta siten, että nuoret ovat mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina => Kehitetään malleja, joissa tarjotaan ja ohjataan pelinohjaaja-, erotuomari-, valmentaja- ja toimihenkilökoulutuksiin ja -toimintaan mukaan

Miten tukea haetaan?

  • Hakuaika päättyy pe 18.12. klo 16.15
  • Hakuohjeet julkaistaan ministeriön verkkosivuilla jo ennen haun avautumista - katso myös tämän artikkelin alaosan liite, jossa ministeriön ohjeistus
  • Hakulinkkisähköiseen palveluun avataan ministeriön verkkosivuilla, kun haku alkaa. Haku tehdään sähköisenä Suomisport palvelussa.
  • Hakijan (seuran) tulee kirjautua Suomisportin käyttäjäksi. Kirjautumisen voi tehdä ennakkoon valmiiksi osoitteessa https://tukihaku.suomisport.fi/

HUOM. Kannattaa huomioida, että hakemuksen lähettämisvaiheessa vaaditaan, että yksi seuran virallisista nimenkirjoittajista käy tunnistautumassa ja hyväksymässä hakemuksen lähettämisen seuran nimissä. Tunnistautuminen tehdään pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Ole tarvittaessa yhteydessä oman alueesi aluepäällikköön halutessasi lisäinfoa tai sparrausta hankkeeseesi, myös harrastamisen kehityspäällikkö sparraa mielellään erityisesti toiminnallisten tukien hakemuksissa: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. & 0400 529 003.

Lauantaina koolla ollut Jääkiekkoliiton liittovaltuusto on hyväksynyt esityksen taitovalmentajaprojektin jatkosta kausille 2021–24. Vaikka talouteen liittyy korontilanteen vuoksi epävarmuustekijöitä, yhteinen tahtotila on hienon projektin jatkaminen mahdollisimman laajana.

Taloustilanteen vuoksi tarkat tukisummat päätetään kausikohtaisesti budjetin yhteydessä, näin ollen kauden 2021–22 tuki päätetään kesäkuun 2021 liittovaltuuston kokouksessa.

Kausikohtainen budjetti asettuu tulevilla kausilla nyt esitetyn 500.000 euron ja viime kausien maksimisumman, 750.000 euron, välille.

Seuroille toteutettu kysely toimi ohjenuorana tuen vuosien 2021–24 toteutusmallin suunnittelussa.

Jatkossa taitovalmentajatuki jakautuu kahteen osaan:

  • Tuki 1, jonka kautta tuetaan valtakunnallisesti sateenvarjojen kautta seurojen urheilutoiminnan vahvistamista.
  • Tuki 2, jonka kautta tuetaan alueellisesti pienten seurojen toimintaa erillisillä ostopalvelusopimuksilla mm. muiden seurojen, liikunnan aluejärjestöjen tai yrittäjien kautta.
  • Lisäksi koulutusta varten tehdään vuotuinen varaus tukeen.

Seurojen valinta tehdään määrittelemällä tarpeet valtakunnallisesti ja alueellisesti. Seurat valitaan suoraan ilman hakuprosessia varmistaen riittävä maantieteellinen kattavuus. Mukaan valittavien seurojen tulee liittyä Tähtiseuraprosessiin.

Seuroilla on nyt mahdollisuus saada seuratukea lasten ja nuorten toimintaan ja monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen!

OKM:n seuratukien hakuaika alkaa perjantaina 13.11. ja päättyy perjantaina 18.12. - haettava summa on tänä vuonna 2 500–25 000 euroa.

Alle kokosimme ideoita siitä, mihin tarkoituksiin tulea voi hakea. Artikkelin alareunasta löytyvät ohjeet tuen hakemiseen.


Mihin voisimme hakea tukea?

Seuratuen avulla:

  • Voidaan kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa.
  • Voidaan vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.
  • Voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.
  • Muutoksena aiempaan hakuun mukana on vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen tarkoitettua osa.

Tutustu alla olevan kuvan avulla tulevaisuuden jääkiekkoseuran seurapolkuun ja arvioi oman seurasi palvelutarjotin. Mitä osa-aluetta voisitte seurassanne tai useamman seuran yhteishankkeena (esim. sateenvarjoseurat) lähteä systemaattisesti ja tuetusti kehittämään?

Esimerkiksi, voisitteko:

  • Lisätä lasten harrastusmääriä ja/tai -ryhmiä seurassa  => Leijona-kiekkokoulun/ Luistelukoulun/Urheilukoulun kehittäminen
  • Lisätä nuorten harrastusmääriä ja/tai -ryhmiä seurassa ja mahdollistaa syrjäytymisvarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa  => Easy Hockey toiminnan kehittäminen esim. Leijona Kaverilätkä tai Leijona Kaveriliiga (alueellisia pelitällien, turnauksien tai sarjatoiminnan suunnittelu, kehittäminen ja organisointi), Pipolätkä-toiminnan kehittäminen
  • Edistää koulupäivän yhteydessä tapahtuvaa liikuntaa seuratoiminnan avulla => Leijona-koulukiekko
  • Edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan mahdollisuuksia => Erityistä tukea tarvitsevien toiminnan ja tyttökiekon kehittäminen
  • Edistää koko perheen liikkumista => Perheluistelun kehittäminen
  • Ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamisesta siten, että nuoret ovat mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina => Kehitetään malleja, joissa tarjotaan ja ohjataan pelinohjaaja-, erotuomari-, valmentaja- ja toimihenkilökoulutuksiin ja -toimintaan mukaan

Miten tukea haetaan?

  • Hakuaika13.11.-18.12.2020 (haku päättyy pe 18.12. klo 16.15)
  • Hakuohjeet julkaistaan ministeriön verkkosivuilla jo ennen haun avautumista - katso myös tämän artikkelin alaosan liite, jossa ministeriön ohjeistus
  • Hakulinkkisähköiseen palveluun avataan ministeriön verkkosivuilla, kun haku alkaa. Haku tehdään sähköisenä Suomisport palvelussa.
  • Hakijan (seuran) tulee kirjautua Suomisportin käyttäjäksi. Kirjautumisen voi tehdä ennakkoon valmiiksi osoitteessa https://tukihaku.suomisport.fi/

HUOM. Kannattaa huomioida, että hakemuksen lähettämisvaiheessa vaaditaan, että yksi seuran virallisista nimenkirjoittajista käy tunnistautumassa ja hyväksymässä hakemuksen lähettämisen seuran nimissä. Tunnistautuminen tehdään pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Ole tarvittaessa yhteydessä oman alueesi aluepäällikköön halutessasi lisäinfoa tai sparrausta hankkeeseesi, myös harrastamisen kehityspäällikkö sparraa mielellään erityisesti toiminnallisten tukien hakemuksissa: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. & 0400 529 003.

keskiviikko, 11 marraskuu 2020 10:21

TPS Juniorijääkiekko hakee harrastevastaavaa

TPS Juniorijääkiekko ry hakee oma-aloitteista ja aktiivista harrastevastaavaa Turkuun määräaikaiseen työsuhteeseen.


TPS Juniorijääkiekko on yksi Suomen suurimmista jääurheiluseuroista, joka organisoi lapsille ja nuorille puitteet jääkiekon harrastamiseen asiantuntevassa valmennuksessa. Seuramme pyrkii kaikessa toiminnassaan noudattamaan reilun pelin henkeä sekä innostamaan ja kannustamaan nuoria tyttöjä ja poikia lajin pariin. Nyt haussa olevalla tehtävällä pyrimme kehittämään monipuolisen harrastamisen mahdollisuuksia sekä nais- ja tyttökiekkoa seurassamme.

Tulevat tehtäväsi sisältävät sekä suunnittelua, että valmennusta. Pääpainopiste, n. 70% ensimmäisen vuoden työajasta on tyttö- ja naiskiekon kehittämisessä, jossa pelaajapolun ruohonjuuritason rakentamisen lisäksi toimit myös nuorten pelaajien valmennuksessa. Tehtäviisi kuuluu myös seuran urheilu- ja harrastepolun toiminnan johtaminen, jossa tärkeimpiä tuotteita ovat kiekkokoulu, iltapäiväkerhotoiminta ja erilaiset rekrytointitapahtumat. Vastaat näiden toimien kehittämisestä sekä käytännön toteutuksesta. Annamme sinulle täyden tuen sekä mahdollisuuden kehittää seuramme toimintaa entisestään. Toimit päivittäisessä yhteistyössä seuran valmennuspäällikön sekä ammattivalmentajien kanssa.

Toimit tehtävässäsi nuorempien ikäluokkien oto-valmentajien esimiehenä ja tehtävässä onnistuminen edellyttää, että vietät aikaa mielelläsi myös hallin käytävillä lasten, toimihenkilöiden sekä vanhempien parissa. Lisäksi palat innosta viedä jääkiekon tarinaa eteenpäin ja olet valmis lähtemään markkinoimaan upeaa lajiamme kouluihin ja päiväkoteihin.

Edellytämme kokemusta lastenohjaajana toimimisesta ja ymmärrystä sekä motivaatiota lasten ja nuorten parissa työskentelystä. Tehtävässä onnistuaksesi tarvitset innovatiivisuutta, johtamistaitoja, organisointikykyä ja näkemystä toiminnan linjausten kehittämisestä. Eduksi katsotaan liikunnan alan ammattitutkinto sekä aikaisempi kokemus seuratyöntekijänä toimimisesta. Ennen kaikkea olet kuitenkin ennakkoluuloton, oma-aloitteinen ja tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Työ on pääasiassa ilta- ja viikonloppupainotteista.

Tehtävä on määräaikainen ja siinä on kuuden kuukauden koeaika. Edellytämme suostumusta esittää rikoslain (770 1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä.

Mikäli kiinnostuit avoimesta tehtävästä, lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen sekä ansioluettelo osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Hakuaika päättyy 30.11.2020 mennessä. Paikka täytetään kuitenkin heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa seuran valmennuspäällikkö Sami Aaltonen, puh. 0400 467 950 ­(arkisin klo. 13-15) ja Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

U12- ja U11-ikäluokkia koskevaa pienpeliohjeistusta on päivitetty. Päivitykset koskevat rangaistuslaukauksia, täsmennyksiä vaihtoihin, max. 15 maalin eroa ja maalin jälkeistä alueen tyhjennystä.

Päivitetty ohjeistus löytyy Jääkiekkoliiton materiaalipankista: AVAA / LATAA

 

 

Suomen Jääkiekkoliitto yksi Suomen suurimmista nuorison kasvattajajärjestöistä, jonka tarkoituksena on tarjota kaikille suomalaisille mahdollisuus saada jääkiekosta lisäarvoa elämäänsä. Jääkiekkoa harrastaa aktiivisesti noin 200.000 suomalaista, joista yli 71 000:lla on jääkiekon pelipassi. Valtaosa harrastajista on lapsia ja nuoria, minkä vuoksi liiton toiminnalle on asetettu korkeat laatukriteerit. Jääkiekkoliiton vastuulle kuuluu suomalaisen jääkiekon organisointi pois lukien Liiga, joka toimii omana organisaationaan. Suomalaisen jääkiekon vuosien 2018–2022 strategian päämääränä on jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen. Toimintaa ohjaavat arvot ovat kunnioitus, yhteisöllisyys, hauskuus ja erinomaisuuden tavoittelu.


Jääkiekkoliiton jokaisella kahdeksalla alueella jäsenseurojemme toiminnan kehittäjinä työskentelee päätoimisessa työsuhteessa aluepäällikkö ja aluevalmentaja. Nykyisen aluevalmentajamme siirtyessä organisaatiossamme toisiin tehtäviin haemme

Keskimaan ja Kymi-Saimaan alueille aluevalmentajaa

määräaikaiseen työsuhteeseen 30.4.2022 saakka. Työsuhteen määräaikaisuuden peruste on mahdollinen organisaatiomme muutos strategiakauden vaihtuessa kesällä 2022. Onnistuessasi tehtävässäsi työsuhdetta on tarkoitus jatkaa määräaikaisuuden jälkeen sellaisenaan tai organisaatiomuutoksen tuomilla tarkennuksilla.

Olet seuran urheilutoiminnassa aktiivisesti mukana ollut kokenut jääkiekon valmennuksen osaaja. Tehtävässäsi onnistuminen edellyttää sinulta sekä vahvaa ymmärtämystä seuran urheilutoiminnan organisoimisesta että seuratoiminnan osaamista. Omaat hyvät vuorovaikutustaidot ja sinulla on vahva halu oppia. Sinulla on luontainen halukkuus kehittää lajia ja kehittyä yhdeksi Suomi-kiekon osaajaksi.

Toimit aktiivisesti Keskimaan ja Kymi-Saimaan alueilla sinulle nimettyjen vastuuseurojesi kanssa seurojen arjessa. Tehtävässä onnistuminen edellyttää sinulta Keskimaan alueelta Jyvässeudun ja Kymi-Saimaan alueelta Etelä-Savon seurojen urheilutoiminnan tuntemusta. Toimenkuva edellyttää sinulta mahdollisuutta tehdä ilta-, viikonloppu- ja matkatyötä. Toimipaikkasi sijoittuu Jyväskylään.

Sinulla on tehtävään vaadittava osaaminen ja soveltuva koulutus. Osaat hyödyntää tietotekniikkaa työssäsi. Jäällä tapahtuva käytännön valmennus, koulutustilaisuuksien vaatima esiintymistaito ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat sinulle luontaisia. Lisäksi osaat ilmaista asiasi myös kirjallisesti. Vieraiden kielten, mm. englannin ja ruotsin, osaaminen lasketaan sinulle eduksi.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä mukaan kehittämään eturivissä suomalaista jääkiekkoa sekä vastuualueidesi seurojen urheilu- ja seuratoimintaa. Pääset mukaan Jääkiekkoliiton juniori- ja seuratoiminnan ytimeen hyödyntämään omaa osaamistasi.

Hakemus toimeen palkkatoiveineen tulee jättää 15.11.2020 mennessä osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kysymyksiä toimesta voit esittää seuraaville henkilöille:

  • Turkka Tervomaa, juniori ja seuratoimintajohtaja 050-369 5113. Yhteydenotot ma 2.11. kello 10:30-11:30, to 5.11. kello 10:00-11:00 ja ke 11.11. kello 10:00-11:00
  • Antti Hänninen, aluepäällikkö, Keskimaan alue, 0400-646 767. Yhteydenotot ti 10.11. kello 12:00-13:00 ja to 12.11. kello
  • Kari Schemeikka, aluepäällikkö, Kymi-Saimaan alue, 040-705 0964. Yhteydenotot ti 3.11. kello 10:00-11:00 ja ke 4.11. kello 10:00-11:00 ja pe 13.11. kello 10:00-11:00
     

Hyvä urheiluseuran edustaja,
Kutsumme seurasi mukaan kyselyyn, joka selvittää koronaviruksen leviämistä urheilun seura- ja kilpailutoiminnassa. Myös sinun seurasi tietoja tarvitaan, jotta kokonaiskuva urheilun seuratoiminnan merkityksestä tartuntojen leviämisessä kirkastuu. Aluehallinnot ja sairaanhoitopiirit suunnittelevat kokoontumisrajoituksia alueen ajautuessa epidemian kiihtymisvaiheeseen. Tämän päätöksenteon tulee perustua tietoon.

Urheilun seuratoiminta liikuttaa yli miljoonaa suomalaista. Sen terveydelliset ja taloudelliset vaikutukset yhteiskunnassa ovat valtavat. Urheiluseurat tekevät vastuullista työtä koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi ja tartuntaketjujen pysäyttämiseksi. Kyselyn avulla pyritään vaikuttamaan liikunnan ja urheilun asemaan koronavirusepidemian aikana.

Pyydämme sinua vastaamaan kyselyyn kaikissa seuraasi koskevissa tilanteissa:

  1. Seurassasi EI ole ilmennyt karanteeneihin johtaneita koronavirustartuntoja tai altistumisia.
  2. Seurasi jäsenellä todettiin koronavirustartunta, joka johti muiden seurasi jäsenten asettamiseen karanteeniin. Tärkeä tieto on se, moneenko jatkotartuntaan tilanne johti.
  3. Seurasi jäsen/jäsenet altistuivat koronavirustartunnalle urheilun ympäristössä (harjoitus, peli, kilpailu, yleisö) johtaen heidän asettamiseen karanteeniin. Tärkeä tieto on se, moneenko jatkotartuntaan tilanne johti.
  4. Jos tartunta/altistumisryppäitä on seurassa ilmennyt useita, täytäthän kyselyn jokaisesta tartuntaketjusta erikseen.

Kyselyyn vastaaminen kestä 1-10min. Siinä ei kysytä nimiä tai muita henkilötietoja. Seurastasi kerättyä tietoa ja selvityksen tuloksia käsitellään luottamuksellisesti lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Rekisterinpitäjänä selvityksessä on Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU).

Tästä linkistä pääset kyselyyn: https://webropol.com/s/kyselyseuroille

Toivomme erittäin nopeata reagointia kyselyyn, jotta muodostamme selkeän tilannekuvan liikunnan ja urheilun koronavirustartunta ja -altistusketjuista. Vastaathan siis kyselyyn jo 27.10. mennessä.

Kysely on auki tämänkin jälkeen ja toivomme tietojen syöttämisen jatkuvan koko koronavirusepidemian ajan.

Lajiliittomme, Olympiakomitea ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU toteuttavat kyselyn yhteistyössä.

Lisätietoa kyselystä: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ystävällisin terveisin,

Matti Nurminen
Suomen Jääkiekkoliitto

Olet nyt

Etsi sivustolta