tiistai, 31 lokakuu 2017 15:46

Eteläisen alueen Pikku-Pohjola 1 tapahtuma 11.-12.11.2017 Klaukkalassa

Kirjoittanut
Klaukkalan jäähallilla järjestetään 11.-12.11.2017 03-ikäluokan Pikku-Pohjola 1 tapahtuma. Tapahtuma on osa Eteläisen alueen kartoitusjärjestelmää, jolla valitaan pelaajia maaliskuussa 2018 järjestettävälle Pohjola-leirille. Pohjola-leiri toimii kyseisen ikäluokan ensimmäisenä maajoukkue-ehdokkaiden valtakunnallisena kartoitustapahtumana
Pikku-Pohjola 1 tapahtumaan on valittu Eteläisen alueen aluevalmentajien Sami Nuutisen ja Pyry Lukkarilan sekä maalivahtikouluttaja Janne Laineen johdolla yhteensä n. 140 Leijonapolun alkuvaiheessa olevaa pelaajaa.
Yksittäiselle pelaajalle tapahtuma on yksipäiväinen. Joukkuejaot ja tarkempi otteluohjelma julkistetaan viimeistään viikon 45 alussa ja tällöin jokainen pelaaja saa tiedon siitä kumpana päivänä osallistuu tapahtumaan.

HUOM!:

 

Pikku-Pohjola 1 Klaukkalassa maalivahdeille kaksivaiheinen:

 

Perjantaille 10.11. kutsutaan alueen 24 kärkimaalivahtia maalivahtikartoitukseen. Perjantain jälkeen viikonlopun peleille valitaan 12 maalivahtia eli puolet jatkoon. 

 

Perjantaina karsiutuneille maalivahdeille pidetään yksilölliset kehityskeskustelut perjantaina maalivahtikartoitustapahtuman jälkeen. Kehityskeskusteluissa perustellaan, miksi valintaa jatkoon ei tapahtunut ja mihin karsiutuneiden maalivahtien tulisi keskittyä arkiharjoittelussaan. Kehityskeskustelussa käytetään pohjana syyskauden sarjapelitarkkailua, maalivahtivalmenajien ja maalivahtivastaavien raportointia syyskauden arkitoiminnasta, havaintoja perjantain 10.11. maalivahtifysiikkaharjoituksesta sekä maalivahtijääharjoituksesta. Maalivahtikartoituksen pe 10.11. ohjelma liitetiedostossa.

 

Pikku Pohjola 1 -vaiheesta etenee 8 maalivahtia Pikku Pohjola 2 -tapahtumaan Keravalle 16.12. Pikku Pohjola 2 -vaiheen jälkeen Etelällä on 4-5 maalivahtipaikkaa Tulevaisuuden tähdet tapahtumassa tammikuussa Vierumäellä.

 

Kaikkien valittujen pelaajien tulee täyttää taustatietolomake mahdollisimman nopeasti ja viimeistään 3.11.2017. Linkki lomakkeeseen löytyy alta.
Ilmoittaudu tapahtumaan tämän linkin kautta
Pikku-Pohjola 1 tapahtumaan valitut pelaajat 

...

 

Olet nyt

Etelän alueen toimisto

Suomen Jääkiekkoliitto ry.
Veturitie 13 H
00240 Helsinki

Vaihde 010 2270 200
Fax 010 2270 299

 

Kunnioita peliä

Finhockey News

OP-mobiili

Suomi-kiekon strategia

Kunnioitus
Yhteisöllisyys
Hauskuus
Erinomaisuuden tavoittelu

Etsi sivustolta